Topi, irlanninterrieri
Aika poika
Siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoittelin. Tässä on ollut yhtä ja toista. Silloin olin lapsi vielä, nyt jo iso ja aikuinen jo. Lue pakina
| Tarinoita Irski-lehdessä
Päivää olen Popo
Tapana lienee aloittaa kertomalla jotakin itsestään. Aloitetaan. Kuulun punaturkkeihin, kuten ehkä sinäkin. Olemme kansainvälistä ja liikkuvaista väkeä ikiaikaiseen viikinkityyliin. Synnyin Norjassa, jossa vietin varhaislapsuuteni. Sitten lensin tänne, Suomeen ja Turkuun… Lue Pakina
Pidätkö minusta?
Aamulla ensimmäiseksi käyn suukottelemassa joka ainoan. Kuulostelen, milloin kukin voisi olla heräilemässä, sitten suukotan hellästi ja suloisesti suoraan suulle tyynyillä lepäilevät päät. Samalla kysyn vakavan peruskysymykseni… Lue Pakina
Aina ja kaikessa, siis kohdillaan
Ark(k)i alkoi taas. Päivään sisältyy muutamia yksinäisiä tunteja uinailla, kunhan on saanut perusasetelman paikoilleen kotiväen kiiruhdettua omille teilleen: ruokakuppi siirretään suojaan ja peitetään laskostetuilla liinoilla siististi ja somasti… Lue Pakina
Kesä ja tipuset
Mitä ajattelet tipusista? Minun tunteeni lentäviä kohtaan ovat edelleen ristiriitaiset. Kevään tullen tulivat tipusetkin, alkoivat laulella kutsuvasti, kiinnostavasti. Minä tietysti kiiruusti kipitän lintusten perässä, vaan aina ne pakenevat pusikoihin. Häntää heilutan pusikon reunalla, mukavia puhelen, komentelenkin, kun eivät leikkiin lähemmin lähde… Lue Pakina
Connecting People
Olet ehkä lukenut suomalaisesta telealan yrityksestä, jolla on viesti: Connecting People. Minulla on muutama missio, joita voisi nimittää vaikkapa elämäntehtäviksi. Yksi niistä on Connecting People. Lue Pakina |