Päivää olen Popo
T apana lienee aloittaa kertomalla jotakin itsestään. Aloitetaan. Kuulun punaturkkeihin, kuten ehkä sinäkin. Olemme kansainvälistä ja liikkuvaista väkeä ikiaikaiseen viikinkityyliin. Synnyin Norjassa, jossa vietin varhaislapsuuteni. Sitten lensin tänne, Suomeen ja Turkuun.
Ajatukset karkaavat kauas ja korkealle aina, kun näen lentäviä. Pakko tunnustaa, että kadehdin niitä, joilla on siivet selässä. Alamäkijuoksu on suosikkilajini. Siinä tulee hetkittäin sellainen tunne että flow.
Ymmärrät kaiketi, etten aivan heti Suomeen tultuani saanut selvää kotiväkeni kielestä. Jonkinlaisesta identiteettiongelmastakin voi puhua. Olin nimittäin tottunut siihen, että meikäläistä kutsuttiin jotenkin näin: ”Kitsi, kitsi, kitsi.” Täälläpäin kutsuvat samaan tyyliin perin outoa väkeä, niitä joilla ei ole alkeitakaan käytöstavoista kohtaamistilanteissa. Eivät suostu tervehtimään ystävällisesti poskisuukoin, paiskaavat kynsikättä päin näköä. Huomasin, etten kuulu joukkoon omalla kielelläni. Täytyi siis opetella toinen.
Mamin mukaan suomen kielen taitoni onkin jo varsin hyvä. Hän tietää, kielinaisia on. Eipä silti, käsitän oikein hyvin, mitä milloinkin on meneillään. Eri asia kokonaan on se, olenko samaa mieltä tapahtumien seurannoista ja välttämättömyyksistä. Minulla on nimittäin sellainen periaate, että itsen kannalta vahingollisia tai epämiellyttäviä hankkeita ei edistetä. Esim. autolla ajo ei ole mukava kokemus ilmastoidussakaan koslassa hellekelillä. Kantakoot kyytiin, jos parhaaksi katsovat. Minä en katso, enkä kulje.
Muuten olen mukana monessa, mieluiten kaikessa, missä muukin perhe. Mamin tuossa jo mainitsinkin. Virallisen mami-nimityksen lisäksi sanon häntä äidiksi. Katsos, silloin kun tulin perheeseen, olin vielä kovin pieni ja äitiä vailla. Ensimmäinen lauseeni oli, ”olen pieni, olen pienempi kuin pieni”. Lause tehosi: pääsin heti syliin.
Syleistä paras on Papalla. Papa on porukan johtouros, todella iso ja voimakas, jumalasta seuraava. Papan sylissä kaikki näyttää toiselta, sitä on kuninkaan kyydissä, kaiken arkisen ja matalan yläpuolella. Papan sylkyssä menen ihan minne vain, vaikka Putkaan.
Siskotkin saavat viedä meikäläisen Putkaan. Siskot ovat lapsia, niin kuin olen vielä itsekin. Kyllähän sitä leikkii maman ja papan kanssa, ei siinä mitään. Mutta siskojen kanssa on sentään ihan toista. Likat jaksavat hippaa, juoksukilpaa ja piilosia vielä senkin jälkeen, kun käskynhaltijat ovat koko homman kieltäneet terveyssyihin ja yleiseen rauhaan vedoten. Meillä puolituisilla on yhteinen näkemys pelisäännöistä. Sääntöjä on yksi: meno ja meininki. Siskoille en sano pahaa sanaa, en asetu poikkiteloin.
Enpä ole räyhäpoikia muutenkaan. Jotkut punaniskat kuulemma ovat aika kuumia erityisesti tiettyjen etnisten ryhmien seurassa. En minä. En minä tosin turpaani ota, jos joku tulee tarjoilemaan. Mutta oma-aloitteisesti en ala.
On minullakin tosin alani, totean tässä, kun nyt tunnustelemaan aloin. Rosvoksi nimittelevät. Ihan peräti paatuneeksi. Muutama kännykkä onkin tullut otettua omaan käyttöön. Sukkia on hyvä olla pesässä esim. tassuvaivojen varalle. Mistä senkään tietää, riittääkö ruokaa porukan pienimmälle. Niin että kaikella on syynsä. Pojankin on tehtävä, mitä pojan on tehtävä, vaikka pyyhkeitä tulisikin. Niitäkin tosin hankin ihan oma-aloitteisesti.
Putkassa pyyhkeitä on tarjolla eniten. Putkassa muu perhe peseytyy istuskeltuaan ensin kuuman kopin puolella. Ikävä kyllä, sinne eivät ota minua mukaansa. Enkä pääse edes Putkan puolelle silloin, kun siellä veden kanssa pelataan. Niin että käsität kai, etten olisi mielelläni menossa Putkaan ollenkaan, kun koulupäiviensä ajaksi päästäisivät. Viemään joutuvat, tai houkuttelemaan ainakin.
Houkutuksia ei tosin voi hyödyntää putkapäivän aikana. Toinen periaate on nimittäin se, että jos paljastuu, että houkutusväline johtaa meikäläisen ikävyyksiin, houkutusvälinettä ei ole lupa nautita.
Eikä ruokaakaan nykyisin nautita putkapäivän aikana. Ruokakuppi on hyvä peitellä vaikkapa laskostamalla pieniä pyyhkeitä sen päälle. Isommista ja kylpytakeista voi pedata itselleen nukkumapesän varsinaisen petin viereen. Niissä voi vuorotellen lepäillä kotiväkeä odotellessa. Ellei satu olemaan sillä päällä, että askartelisi jotakin. Puutyöt ovat minun suosikkejani. Putkassa niihin on mahdollisuuksia valitettavan vähän, sillä puupenkin siirtävät lauteille pois lähtiessään. Puutöihin olisi paljon paremmat välineet esim. keittiössä tai olohuoneessa. Keittiön pöydällä voi myös harrastaa lasimaalausta ja kasvinhoitoa. Keittiön ikkunalaudalla voi harjoitella trapetsitemppuja. Niistä minä pidän. Mistähän sinä mahdat pitää?
Päivää olen Popo on julkaistu Irski-lehdessä (4/2006). Tekstiä on hiukan muokattu.
© Ilona Tanskanen
| 
|
Paivaa olen Topi
