Impro on sarjakuva, jossa jokainen piirtävä piirtää vuorollaan muutaman sivun jatkoa tarinaan.
Jokaisessa improssa on omia sääntöjään, täältä näet tämän impron säännöt.

Kun olet juuri liittynyt...
Olet lukenut säännöt, ja lähettänyt hakemuksen. Odotat, että hyväksyn hakemuksen, ja sen jälkeen lisään hahmon tiedot. Hahmo ei kuitenkaan välttämättä tule sarjakuvaan heti. Voi olla, että kukaan ei ole saanut sitä mukaan juoneen ennen vuoroasi. Se tulee kyllä, ei huolta.

Piirtovuoro
Jokaisella on n. kaksi viikkoa aikaa piirtää 1 - 7 sivua sarjakuvaa. Jos piirtää enemmän kuin kolme sivua, saa yhden lisäviikon. Jos lupaa piirtää yli kolme sivua, ne on ehdottomasti piirrettävä. Voin myös antaa muutaman päivän aikaa, jos vaikka piirtää, mutta saa sivut lähetettyä vasta muutama päivä deadlinen jälkeen. Olisi äärimmäisen suositeltavaa, että jos ei piirrä vuorollaan, siitä ilmoittaisi. Skipata saa viidesti, kuudennesta skippauskerrasta joudun erottamaan piirtäjän. Ilmoittamatta piirtämättä jättämisen saa tehdä kahdesti, jolloin kolmannesta kerrasta seuraa erotus.

Sarjakuva itse
Fireheart on synkästä juonestaan huolimatta lämminhenkinen impro. Sivuilla ei siis saa esiintyä rankkaa kiroilua, hentaita ym. K15 - rajan ylittävää. Jos hahmo/t joutuvat taisteluun, hyökkäykset tulisi kuvata niin, etteivät ne ole liian väkivaltaisia.
Toisen hahmoa ei saa tappaa, ellei tämä anna siihen itse lupaa. Erotetun/eronneen piirtäjän hahmo joko kuolee, katoaa, tai poistuu joukosta. Hahmon luoja saa itse päättää hahmostaan, mm. ulkonäön muutoksista ja kehittymisistä.
Sarjakuvassa noudatetaan vuodenaikoja, mutta kevät ja syksy ovat lyhyempiä, ja talvi ja kesä pidempiä.

Jos tämän jälkeen jäi kysymyksiä, lue toinen ohjesivu. Jos et saanut kysymykseesi/siisi vastausta, laita vieraskirjaan viestiä!